Esittely
Saara ja Ville Oulaisten näyttelyssä keväällä 2007 Allan ja Kasperin kanssa. Kuvassa keskellä tuomari Jari Fors.
Kennelissämme kasvatetaan kaiken
riistan koiria eli itäsiperianlaikoja sekä mahdollisesti tulevaisuudessa myös
suomenpystykorvia. Laikojen kasvatuksessa pyrimme riistaverisiin ja hyvin
metsässä liikkuviin koiriin rodunomaista ulkomuotoa, terveyttä ja erinomaista
luonnetta unohtamatta. Ensimmäinen itälaikapentueemme syntyi loppuvuodesta 2008
ja seuraavat pentueet ovat suunnitteilla syksylle 2009. Myymme pennut vain ja
ainoastaan metsästäviin koteihin, jotka ovat kiinnostuneita koe- ja
näyttelytoiminnasta. Piha- tai seurakoiriksi emme kasvattejamme myy, kuten emme
myöskään pelkiksi reppukoiriksi.
Perheemme muodostavat Saara ja
Ville sekä pieni tyttäremme Eeva. Asumme Pohjois-Pohjanmaalla pienessä Pyhännän
kunnassa. Meillä on tällä hetkellä kolme itäsiperianlaikaa ja yksi
suomenpystykorva sekä welsh corgi cardigan. Laikoillamme ja pystykorvalla
metsästetään aktiivisesti, corgi puolestaan toimii perheemme ilostuttajana sekä
muiden koirien leikkikaverina. Näiden koirien lisäksi Villellä on
yhteisomistuksessa saksanmetsästysterrierinarttu Hunger Strang Agatha, joka
toimii vieläkin kovana luolarassina.
Koiraharrastus on meillä
molemmilla ollut mukana elämässämme aivan pienestä asti, sillä molempien kotona
on aina ollut koiria. Saaran kotona oli suomenajokoirauros Repe, jonka kanssa
metsästettiin jäniksiä. Ensimmäiset metsästysreissut Saara on tehnyt
Matti-isänsä mukana kantorinkassa, kun ei vielä pienenä tyttönä jaksanut kävellä
itse, mutta into metsälle oli niin kova, että isä sai kantaa. Ja onneksi kantoi,
koska muuten ei kipinää tähän hienoon harrastusmuotoon olisi koskaan syttynyt.
Vuonna 2001 Saara sai ensimmäisen itäsiperianlaikansa ja sillä tiellä ollaan
edelleen.
Villen lapsuuden ensimmäinen
koira oli suomenajokoira Pikku, joka oli hyvä jänisajuri. Pikku teki myös
pentuja, joita Ville kantoi pikku poikana äitinsä tissille, koska ajatteli,
että koiranpennut syövät samaa ruokaa kuin hän itsekin. Pikun jälkeen heille
tuli kääpiökokoinen lk. mäyräkoirauros Vertti Korkko USA:sta. Vertin seuraksi
perheeseen tuli lk. mäyräkoira Viivi, joka kuitenkin menehtyi tapaturmaisesti
luolilla ketunmetsästyksen yhteydessä. Viivin tilalle hankittiin uusi
mäyräkoiranarttu Juliet, joka saavutti KVA arvon luolalta minimi koekäynneillä.
Näistä koirista Villen vanhemmilla elelee edelleen Fin KVA-L Juliet yhdessä
pentunsa Lindan kanssa.
Villen kiinnostus koiriin näkyi myös hänen armeija-aikanaan, jolloin hän palveli
Kainuun Prikaatin sissikomppaniassa sotakoiranohjaajana.
Harrastamme koiriemme kanssa
ympäri vuoden ja panostamme kovasti niin koe- kuin näyttelypuoleenkin. Saara on
erityisen innokas näyttelyissä kävijä ja piipahtaa koirien kanssa aina silloin
tällöin myös ulkomailla keräämässä mainetta ja kunniaa. Ville puolestaan on
koirien ”personal trainer” ja huolehtii aktiivisesta liikuttamisesta ympäri
vuoden. Ville polkemassa pyörällä koiran kanssa onkin tuttu näky Pyhännänjärven
ympärillä mihin aikaan vuodesta tahansa. Syksyllä tosin liikunta tapahtuu
metsässä ja silloin koirien käyttämisessä ovat Saaran lisäksi apuna myös
molempien isät eli Kari ja Matti. Ilman apuvoimia ei tällaista koiralaumaa
ehtisi tarpeeksi metsässä käyttää, joten syksyn työjako on todella hyvä kaikille
osapuolille. Käytämme laikojamme hirven, karhun ja linnun metsästykseen sekä
pienpetopyyntiin. Koirat ovat apuna myös majava- ja sorsajahdissa. Pystykorva on
erikoistunut vain linnunhaukkumiseen.
Meillä molemmilla on
palkintotuomarioikeudet niin hirven- kuin linnunhaukkukokeisiinkin. Lisäksi
oikeudet löytyvät HIRV-J ja KARH -taipparin arvosteluun. Saara on myös pätevöity
kehätoimitsija. Kuulumme molemmat Suomen Laikajärjestöön ja Ville toimii
hallituksen varsinaisena jäsenenä sekä itälaika jaoston jäsenenä. Lisäksi olemme jäseniä Suomen
Pystykorvajärjestössä, Suomen Ajokoirajärjestössä, Kainuun Haukkuvissa
lintukoirissa, Keskipisteen koiraharrastajissa ja Kärsämäen Kennelseurassa. Ville on myös
Idänsuurriistakoirien jäsen.
Lisää koiristamme ja niiden
saavutuksista voit lukea niiden omilta sivuilta. Mikäli kiinnostuit koiristamme
ja kasvatustyöstämme, niin ota rohkeasti yhteyttä. Yhteystietomme löytyvät
etusivulta.
Saara ja Ville
|